Vapaaehtoistoiminta SAMAT-toiminnassa

Vapaaehtoiset toimijat ovat toiminnassamme kullanarvoisia. Ilman heitä emme voisi toteuttaa toimintaamme ja palvella kohderyhmäämme siten, kuin nyt heidän avullaan voimme.

Kinnostaako Sinua vapaaehtoistoiminta?

Vapaaehtoiseksi toimijaksi pääsee, jos tuntee halua olla mukana toiminnassamme ja voi sitoutua aloittamisen jälkeen toimintaamme vähintään noin vuoden ajaksi. Vapaaehtoistoimintaa voi tehdä paljon tai vähän, jokaisen vapaaehtoistoimijan antama apu ja tuki on meille yhtä arvokasta. Toimijana voi toimia monella eri alueella. Mukana tapahtumissa, ryhmissä vertaisohjaajana, lastenhoitajana, yleisavustajana,” remonttireiskana tai kakun leipojana” apuna kirjallisissa töissä sekä tiedotuksessa.

Vapaaehtoisten, avustajien, lastenhoitajien ja vertaisten koordinointi SAMAT- perhetoiminnassa

Vapaaehtoisten, avustajien, lastenhoitajien ja vertaisten ohjaus SAMAT- toiminnassa kuuluu perhetyön koordinaattorin työnkuvaan. Ohjaus perustuu vapaaehtoisten eettisiin periaatteisiin toimittaessa lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa. Seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvistä asioista vastaa seksuaaliterapeutti.

Lastenhoitajille ja yleisavustajille maksetaan sovittaessa palkkaa, jolloin heidän kanssaan tehdään normaali työsopimus. Joskus vapaaehtoisille maksetaan kulukorvausta toimintapaikalle tulemisesta. Toiveena on, että myös palkallista toimintaa toteuttavat henkilöt, olisivat välillä mukana myös täysin palkattomassa vapaaehtoistoiminnassa.

Vapeht toim kotisivulle kuva

Haastattelu ja koulutus tehtäviin

Vapaaehtoiset, yleisavustajat, lastenhoitajat ja vertaistoimijat haastatellaan heidän tullessaan mukaan toimintaan. Toimintaan mukaan hyväksytyt toimijat kirjoittavat vaitiolosopimuksen ja heidän kanssaan käydään läpi vapaaehtoistoiminnan eettiset periaatteet.

Vertaisohjaajana toimiville järjestetään vertaistoiminnan peruskurssi. Toiveena on, että kaikki vertaisohjaajana toimivat suorittaisivat vertaisohjaajien peruskoulutuksen. Koulutuksen järjestää perhetoiminnan koordinaattori.

Vapaaehtoisina toimivien toivotaan osallistuvan vapaaehtoistoiminnan resurssikeskuksen järjestämille vapaaehtoistoiminnan kursseille. (joko info-tilaisuus tai viikonloppukoulutus) omien mahdollisuuksiensa mukaan.

Lisätietoa vapaaehtoistoiminnan infoista ja peruskursseista saa Varesverkoston kautta:

https://www.varesverkosto.fi/

Toimijoille tarjotaan myös muita kouluttautumismahdollisuuksia, joihin toivotaan aktiivista osallistumista.

SAMAT- Vapaaehtoistoiminnan tuki

Perhetyön koordinaattori järjestää kaikille vapaaehtoisille yhteisiä työnohjauksellisia ”purkutapahtumia” 5 x vuodessa. Kaksi kevätkaudella, yksi kesällä ja kaksi syyskaudella. Toiminnan tukeminen mahdollistaa vapaaehtoisvoimin toteutetun toiminnan jatkuvuuden, kehittymisen ja laadun. Toimijoiden tukeminen mahdollistaa kasvun vapaaehtoistoimijana. Jokaisen toimijan oma kasvuprosessi on yksilöllinen, niin ovat myös heidän tarpeensa tuelle. SAMAT- perhetoiminnassa ajatellaan, että vapaaehtoistoimijaan panostettu tuki, huolenpito ja arvostus palautuu heidän kauttaan aina perustasolle: vapaaehtoisen toiminnan vastaanottajalle, sille, joka saa avun ja tuen vapaaehtoistoiminnan kautta.

Mikäli olet kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta, ota yhteyttä. Mietitään yhdessä juuri sinulle sopiva vapaaehtoistehtävä.

Yhteyshenkilö:

Ulla Sauvola, perhetoiminnan koordinaattori

p.040 940 1968  Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Riitta yleisav toiminta kuva   Kemin vapaaehtoiset Kaisa ja Virpi 2017